Kangasmaat

Käytännön metsätaloudessa tärkeä luokitteluperuste on kasvupaikan maaperä. Kasvupaikat jaetaan kivennäismaihin ja turvemaihin. Kivennäismaasta käytetään myös nimityksiä kangasmaa tai kangas ja turvemaista nimitystä suo.

Kivennäismaiden pinnalla on yleensä vain ohut kerros kangashumusta. Paksuimmillaan kunttaantuneilla tuoreilla kankailla ja paksusammalkuusikoissa on 20–30 cm kangashumusta. Karuilla kankailla humuksen muodostaa ohut kerros lähes hajoamatonta kariketta. Lehdoissa taas humuksen hajoaminen on nopeaa ja pintaan muodostuu multakerros.

Vetiselle kivennäismaalle voi muodostua laikuittain suokasvillisuutta. Jos suokasvit peittävät yli 20–25 % pinta-alasta, puhutaan soistuneesta kivennäismaasta. Kun suokasvillisuuden määrä on 25–75 %, mutta turvekerros on alle 30 cm, puhutaan soistumasta, joka on kivennäismaan ja suon välimuoto.

Turvemaat

Kasvupaikka luokitellaan suoksi silloin, kun turvekerroksen paksuus on vähintään 30 cm tai pintakasvillisuudesta yli 75 % on suokasveja. Suokasvit muodostavat itse oman kasvualustansa eli turpeen. Turvetta muodostuu, kun vetisyys ja happamuustason muuttuminen estää kasvien jäänteiden hajoamisen ja tätä kautta mullan muodostumisen.

Kasvualustan märkyys vaihtelee suotyypeittäin. Suon kasvillisuus riippuu märkyyden lisäksi ravinteista. Ohutturpeisilla soilla kasvit saavat ravinteita osittain turpeen alla olevasta kivennäismaastakin. Ääritapauksessa suokasvillisuus elää pelkästään sadevesien mukana tulevien ravinteiden varassa. Kasvillisuuden perusteella suot jaetaan kolmeen pääluokkaan: korpiin, rämeisiin ja avosoihin eli nevoihin ja lettoihin.

Ojitetut suot

Ojikoiksi kutsutaan äskettäin (yleensä alle 10 vuotta sitten) ojitettuja soita tai vaillinaisesti kuivuneita soita. Ojikon pintakasvillisuus on sama kuin luonnontilaisella suolla. Puuston kasvu ei ole vielä elpynyt tai puuttoman alueen metsittyminen on vielä vaillinaista.

Muuttumat ovat ojituksen vaikutuksesta kasvillisuudeltaan jo selvästi muuttuneita soita. Suokasvillisuus on silti vielä vallitsevaa. Puuston kasvu on selvästi elpynyt tai avosuon metsittyminen on lähes täydellistä.

Turvekankaalla kivennäismaiden kasvillisuus on vallitsevaa ja puuston kasvu täysin elpynyt. Metsänkäsittelyssä turvekankaat rinnastetaankin ravinteisuudeltaan vastaaviin kivennäismaihin. Maaperän ominaisuudet ovat kuitenkin erilaiset kuin kivennäismailla, joten esimerkiksi suositeltavat puulajisuhteet ja uudistamismenetelmät saattavat olla kivennäismaista poikkeavia.

Kasvupaikan määritys

Kasvupaikkaa määritettäessä metsikkö on hyvä kiertää kokonaisuudessaan läpi. Kasvupaikan luokitus voi olla haasteellista mm. taimikoissa tai hakkuualoilla, joissa kasvipeite poikkeaa sulkeutuneen metsän pintakasvillisuudesta.

Kasvupaikan määrityksessä huomioitavat seikat

– pintakasvillisuus
– puuston kasvu ja elinvoimaisuus
– kivisyys, soistuneisuus tai kunttaisuus

Tärkein kasvupaikkojen luokittelun peruste on viljavuus. Kasvupaikkatyyppi on siis maaperän kasvutekijöiden eli ravinteiden, rakenteen ja kosteuden summa.

Kasvupaikkatyyppejä ovat

– karukkokangas
– kuiva kangas
– kuivahko kangas
– tuore kangas
– lehtomainen kangas
– lehto

Metsäkasvillisuusvyöhykkeittäin kasvupaikkatyypit tarkentuvat metsätyypeiksi. Metsätyyppi kuvaa maapohjan puuntuottokykyä, koska sen määräytymiseen vaikuttaa kasvupaikkatyypin lisäksi vallitseva ilmasto. Maa on jaettu usein kuuteen eri metsäkasvillisuusvyöhykkeeseen, jotka esitellään alla, mutta joissakin tapauksissa jaottelu voi olla laajempi tai suppeampi. Esimerkiksi Suomen aivan pohjoisin osa jaotellaan toisinaan omaksi alueekseen, Tunturi-Lapiksi, samoin kuin aivan eteläisin rannikkoalue erotellaan Tammivyöhykkeeksi.

Metsäkasvillisuusvyöhykkeet

– Saaristo-Suomi
– Etelä-Suomi
– Pohjanmaa-Kainuu
– Perä-Pohjola
– Metsä-Lappi
– Tunturi-Lappi

Lue lisää metsäkasvillisuusvyöhykkeistä, kasvupaikkatyyppejä vastaavista metsätyypeistä ja niiden tunnistamista helpottavista opaskasveista seuraavilta sivulta.

Edellinen sivu: Metsätalousmaan luokitukset
Seuraava sivu: Metsätyypit