Tällä sivulla esiteltävät puulajit: Tammi Saarni Jalavat Vaahtera Lehmus
Jalojen lehtipuiden kasvatus

Käsite jalo lehtipuu ei ole ns. tieteellinen nimitys. Jaloilla lehtipuilla tarkoitetaan lähinnä eteläisessä Suomessa luonnonvaraisina kasvavia, muutamia lehtipuita. Niitä ovat tammi, saarni, lehmus, vuori- ja kynäjalava sekä vaahtera. Jalopuita voidaan viljellä luontaisen esiintymisalueensa pohjoispuolellakin, mutta mitä pohjoisemmasta alueesta on kyse, sitä enemmän vaaditaan kasvupaikan viljavuudelta, vesitaloudelta ja lämpötekijöiltä.

Taloudellisessa mielessä jalopuiden kasvatus on kannattavaa vain Etelä-Suomessa parhailla kasvupaikoilla. Suotuisan maakerroksen tulisi olla paksu, mieluiten yli metrin. Jäykkä savi ei ole paras kasvualusta, mutta monet jalopuut menestyvät savella kuitenkin mäntyä tai kuusta paremmin. Parhaita kasvupaikkoja ovat lämpimät ja kosteat rinnelehdot. Talouskäyttöä useammin jalot lehtipuut ovat yleisiä piha- ja maisemapuina sekä ympäristön viihtyvyyden lisääjinä.

Jalopuiden viljelyssä kannattaa käyttää kotimaista tai lähialueilta tuotua ja kestäväksi havaittua siemenalkuperää. Jalopuiden kasvatuksessa on monia haasteita, koska taimet ovat yleensä melko kalliita ja hirvet, peurat, jänikset ja myyrät tuhoavat usein suojaamattomat jalopuutaimet. Taimet kannattaa ympäröidä taimisuojilla, jotka myös nopeuttavat kasvua. Jalopuut viljellään muutaman puun ryhmissä. Sopiva taimien lukumäärä on puulajista riippuen 50-200 tainta hehtaarille. Jalopuumetsää on nuorena kasvatettava tiheänä, jotta rungot kasvavat suoriksi ja oksista tulisi ohuita. Ryhmien väliin, täytteeksi, kannattaa viljellä varjoa sietävää puulajia – yleisesti ottaen kuusta. Ryhmiä harvennetaan varovasti ja usein, kunnes metsässä on jäljellä vain parhaat puut. Vanhoja jalopuumetsiä voi kunnostaa varovaisilla hakkuilla, jolloin varjostavia puita poistetaan jalopuiden lähistöiltä – ilman hoitoa jalopuumetsiköt kuusettuvat herkästi.

Uudistuneen metsälain myötä kaikki jalot lehtipuut kuuluvat siihen puulajien joukkoon, joilla voi uudistaa uudistushakkuualan ilman erityisehtoja.

Tammi (Quercus robur)

Tammi tulee toimeen laihassa maaperässä, mutta parhaiten se menestyy syvämultaisessa, runsasravinteisessa ja savensekaisessa lehtomaassa. Tammi ei siedä soistuneisuutta, seisovaa vettä tai toistuvaa kuivuutta. Tammi vaatii paljon valoa etenkin varhaisimman nuoruusvaiheen jälkeen. Nuorena tammi on nopeakasvuinen.

Tammi kestää hyvin myrskyä syvän juuristonsa vuoksi ja vahvan kuorensa ansiosta se sietää myös metsäpaloja. Keväthalloille se on arka. Pahimpia lahottajia ovat rikkikääpä, sokkelokääpä ja lattakääpä. Lehtiä vaurioittavia hyönteisiä ovat mm. tammikoi ja tammikääriäinen. Pahimpina tuhovuosina tammet syödään paljaiksi lehdistä ja vain elinvoimaisimmat puut toipuvat.

Tammi elää vanhaksi ja kasvaa hyvin vielä 150-vuotiaana, mutta pituuskasvu hidastuu 100 vuoden ikään mennessä. Se uudistuu helposti terhoista. Tammen runko on mahdollista kehittää oksattomaksi leikkaamalla ja karsimalla oksia. Tammi kestää hyvin leikkaamista, eikä se ole arka sienituhoille tai rungon värivioille. Karsinnan kannattavuutta heikentävät helposti syntyvät jälkioksat. Tammen juurelle kannattaakin jättää aluskasvustoa varjostamaan runkoa, jolloin alaoksat kuihtuvat valon puutteeseen. Näin varjostamalla estetään myös jälkioksien syntyä.

Tammen puuaine on koristeellista ja kestävää sekä hyvin painavaa. Suomessa kasvavista puulajeista vain omenapuu on painavampaa. Järeä, hyvälaatuinen tukki on erittäin arvokasta. Tammi kasvaa yksittäispuuna aina Oulun korkeudelle saakka.

Tammi

Tammella on hyvin tunnistettava lehden muoto.

 

 

 

 

Saarni (Fraxinus excelsior)

Saarnin esiintymisalue on laajempi kuin tammen, mutta puuta tapaa vain satunnaisesti. Saarnen lehdet muistuttavat pihlajanlehtiä, mutta ovat vaaleampia ja kookkaampia.

Kasvupaikkavaatimusten suhteen saarni on vaateliain maassamme esiintyvistä jaloista lehtipuista. Menestyäkseen se tarvitsee syvämultaisen, viljavan ja kalkkiperäisen kasvupaikan, jolla on riittävästi virtaavaa pohjavettä. Se ei siedä varjostusta tai kuivuutta, ja lisäksi se on hyvin hallanarka ja kovilla pakkasilla se halkeilee helposti. Saarnimetsiköiden alle muodostuu helposti uusi sukupolvi, sillä se itää varsin helposti suotuisissa olosuhteissa. Se kestää nuorena hyvin varjostusta, mikä edesauttaa uuden puusukupolven luontaista syntyä. Äkkinäinen valoon joutuminen, esim. verhopuuston poistamisen jälkeen, on saarnelle tuhoisaa.

Puuaine on kovaa ja sitkeää ja lähes yhtä raskasta kuin tammi. Puu on epätasaisesti värittynyt oliivinvihreillä ja tummanruskeilla raidoilla. Järeä puutavara on arvokasta.

Saarni

Saarnilla on suuret, parilehdykkäiset lehdet.

 

 

 

 

Jalavat (Ulmus)

Kynäjalava (Ulmus laevis) kasvaa luonnonvaraisena järvien tulvarannoilla eräissä lehtokeskuksissa. Vuorijalava (Ulmus glabra) on harvinainen puulaji Manner-Suomessa, ainoastaan Ahvenanmaalla se on luokiteltu yleiseksi. Jalavat uudistuvat yleensä kantovesoista, koska siemenet itävät huonosti. Jalavat sietävät lievää varjostusta eivätkä ole erityisen hallanarkoja, mutta muiden jalopuiden tapaan jalavakin saa helposti pakkashalkeamia. Kasvatustoimenpiteet myötäilevät muiden jalopuiden, etenkin tammen kasvatusta. Tosin suorarunkoisen jalavan kasvattaminen on vaikeaa. Jalavaa käytetään pääasiassa huonekaluteollisuudessa.

Kynäjalavan kukintoa. Kuva: Reijo Suninen

Kynäjalavan kukintoa. Kuva: Reijo Suninen

Vaahtera (Acer platanoides)

Vaahtera on luonnonvarainen puu Suomessa. Luonnonvaraisena vaahteraa on vain Etelä-Suomessa 62 leveyspiirille asti, mikä vastaa pohjois-eteläsuunnassa Jyväskylän korkeutta, mutta istutettuna puu menestyy Oulun korkeudelle saakka. Vaahtera sietää nuorena varjostusta ja kasvaa usein alikasvoksena tai sekapuuna huonoillakin kasvupaikoilla, mutta menestyy hyvin ainoastaan lehdoissa. Vaahtera uudistuu usein runsaasti siemenistä, mutta sen vesomiskyky on heikko. Vaahtera on hallanarka. Vaahteran metsätaloudellinen käyttö on Suomessa hyvin vähäistä. Puun aikainen haaroittuminen ja pieni läpimittaisuus estävät usein sen käytön.

Vaahtera

Vaahteran tunnistaa hyvin sille tunnusomaisesta lehdestä.

 

 

 

 

Lehmus (Tilia cordata)

Lehmus on jalopuistamme laajimmalle levinnyt. Suomessa metsälehmus esiintyy luonnonvaraisena Pohjanlahden rannikolla aina Vaasan korkeudelle saakka. Lehmus sietää mannermaisempaa ilmastoa kuin muut Suomen jalopuista. Kesän ja talven lämpötilanvaihtelut saavat olla isoja ja ilmankosteus voi olla pieni.

Lehmuksen suvullinen uudistuminen Suomessa on hyvin heikkoa se uudistuukin yleensä vain vesoista, sillä sen siemenet itävät huonosti. Lehmus on hyvän vesomis- ja varjonsietokykynsä avulla säilynyt pensasmaisena alikasvoksena ja yksittäispuuna huonoillakin kasvupaikoilla. Sitä voidaan lisätä myös pistokkaista.

Lehmus kasvaa kunnolla vain lehdoissa, mutta menestyy myös savimailla. Nimen ”niinipuu” lehmus on saanut sitkeäsäikeisestä sisäkuorestaan, jota on käytetty siteinä ja punontatöissä.

Lehmuksia. Kuva:Matti Seppälä

Lehmuksien lehdet ovat sydämenmuotoisia. Kuva: Matti Seppälä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Edellinen sivu: Erikoispuut, lehtipuut
Seuraava sivu: Metsätalous