Tällä sivulla esiteltävät puulajit: Lehtikuusi Mustakuusi Kataja Douglaskuusi

Erikoispuun voi ymmärtää harvinaisena puulajina tai lajina, jota ei ole osattu hyödyntää aiemmin. Erikoispuu voi olla myös tavallisen puulajin, kuten rauduskoivun, tiettyyn tarkoitukseen kasvatettu laadukas arvo-osa. Tavallinenkin puu saa erikoispuu-lisäyksen, jos sen kasvatus ja käyttö antaa taloudellista tai ekologista lisäarvoa. Tässä osiossa esitellään havupuita, joita kasvaa ja kasvatetaan Suomessa jonkun verran talouskäyttöön, mutta selvästi perinteistä mäntyä ja kuusta vähemmän. Kullekin puulajille on kuitenkin omat etunsa ja kysyntänsä, joihin perehdytään tekstissä tarkemmin kunkin puulajin kohdalla.

Lehtikuusi (Larix)

Lehtikuusilajeja on kaikkiaan parikymmentä ja ne kaikki risteytyvät helposti keskenään. Suomessa viljellään etupäässä siperianlehtikuusta (Larix sibirica) aina Lappia myöten ja vuoden 2014 alusta uudistuneen metsälain myötä siperianlehtikuusi kuuluu niiden puulajien joukkoon, joilla voi uudistaa metsikön ilman erityisehtoja. Euroopanlehtikuusi (Larix decidua) ei sovellu hyvin metsätalouskäyttöön mutkaisen runkomuotonsa vuoksi.

Lehtikuusi ei ole hallanarka, mutta taimet saattavat kärsiä kevätkuivuudesta. Lehtikuusella ei ole esiintynyt merkittäviä tuhoja, mutta kirvat ja pistiäiset voivat aiheuttaa haittoja. Myös myyrät ja hirvet vahingoittavat taimia, mutta eivät niin suuresti kuin koivua ja mäntyä. Lehtikuusia syntyy Suomessa luontaisesti melko heikosti ja kuusilla on usein paljon itämätöntä siementä, koska vähäiset lehtikuusikkomme eivät tuota riittävästi siitepölyä.

Kasvatus ja käyttö

Siperianlehtikuusi menestyy parhaiten runsasravinteisilla kasvupaikoilla, joiden vesitalous on kunnossa. Loivat rinnemaat ovat lehtikuuselle parhaita kasvupaikkoja. Lehtikuusi ei menesty savi- tai turvemailla tai maannousemasienen vaivaamilla kohteilla, koska juurikääpä tarttuu myös lehtikuuseen. Lehtikuusi on nopeakasvuinen, paljon valoa vaativa laji. Sitä viljellään usein pintakasvillisuuden vuoksi vaikeasti uudistettavilla mailla, koska se selviytyy nopeasti korkeankin pintakasvillisuuden yläpuolelle. Runko on nuorena mutkainen, mutta oikenee puuston vanhetessa.

Neulasensa vuosittain vaihtavaa lehtikuusta voidaan viljellä epäpuhtauksien vaivaamilla alueilla, missä muilla havupuilla on vaikeuksia. Pohjois-Suomessa lehtikuusta istutetaan tunturien ja vaarojen lakimetsiin luonnontuhojen välttämiseksi, sillä se on luontaisella kasvualueellaan metsänrajapuu. Rovaniemen korkeudella lehtikuusen tuotos on ollut usein mäntyä suurempi.

Lehtikuusi istutetaan keväällä ennen neulasten puhkeamista ja suositeltava istutustiheys on 1300 tainta/hehtaari. Valontarpeen vuoksi lehtikuusta kasvatetaan harvemmassa kuin kotimaisia puulajeja. Taimikko harvennetaan yleensä 4-7 metrisinä tiheyteen 1300 runkoa hehtaarilla. Ensiharvennus tehdään lehtikuusikoissa noin 20 vuoden iässä, jolloin metsikkö harvennetaan 600-800 puuhun hehtaarilla. Puiden varttuessa sopiva tiheys on 400-700 puuta/hehtaari. Päätehakkuumetsikössä sopiva runkoluku on 200-300 kpl/ha. Lehtikuusikon voi yleensä uudistaa kannattavasti Etelä-Suomessa jo 60-80 vuotiaana, mutta viljavilla kasvupaikoilla lehtikuusi jatkaa arvokasvuaan pitkään. Kiertoaikaa voidaan jatkaa jopa 120-150 vuoteen, jolloin hehtaarilla tulisi kasvaa noin 100-150 puuta.

Otollisella paikalla lehtikuusi tuottaa puuta saman verran tai enemmän kuin istutuskuusikot. Lehtikuusen kiertoaika on vaihteleva, mutta nopeakasvuiset, harvassa kasvatetut metsiköt järeytyvät lyhyelläkin kiertoajalla riittävästi. Kasvunopeuden hidastuminen tiheämmässä kasvatusasennossa pidentää kiertoaikaa. Lehtikuusen viljelyssä pitäisi jo kasvatusvaiheessa päättä haluaako nopeakasvuista sisustuspuuta vai lahonkestävämpää puuta ulkokäyttöön.

Lehtikuusen puuaine on painavaa ja kovaa, ja sen sydänpuu erottuu selvästi vaaleasta pintapuusta. Sydänpuuta pidetään lahonkestävänä, mutta lahonkestävyydessä suuria eroja. Lehtikuusta voi parhaimmillaan verrata kyllästettyyn puuhun ja se sopii kohteisiin, joissa ympäristö- tai terveyssyistä on vältettävä kyllästysaineita. Lehtikuusta käytetäänkin tästä syystä mm. saunojen, laitureiden sekä pihakalusteiden ja -laattojen rakennusmateriaalina. Myös kansallispuistojen ja muiden virkistysmetsien pitkospuissa suositaan lehtikuusta.

Puuaineen huonona puolena sahatavarassa on usein kasvujännityksen purkautumisesta ja kuivumisesta johtuvia vääntymiä. Lehtikuusen puuaine sopisi myös sellupuuksi, mutta se vaatisi oman keittoprosessinsa ja puuaineen saatavuus on sellun raaka-ainetarpeeseen nähden vähäistä.

SONY DSC

Lehtikuusi pudottaa neulasensa syksyllä lehtipuiden tapaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

Mustakuusi (Picea mariana)

Luontaisella levinneisyysalueellaan mustakuusi kasvaa etupäässä soilla, mistä johtuen sitä on käytetty Suomessa mm. turvemaiden metsityksiin. Sitä tavataan preerian laiteilta aina pohjoiselle metsänrajalle.

Mustakuusi on meikäläisiä havupuita lyhytikäisempi ja kasvu tyrehtyykin jo 40 vuoden iässä. Puu on myös kotikuustamme hidaskasvuisempi. Puuaines on erinomaista mm. paperin raaka-aineeksi. Mustakuusi kasvaa korkeintaan 15 metrin korkuiseksi. Rungoltaan se on melko tumma ja hieman punertava, ja latvus on voimakkaasti kapean kartiomainen sekä tiheä. Vuosikasvaimet ovat tiheäkarvaisia. Neulaset sirottavat tiheästi eri puolille ja ovat lyhyitä (10 – 15 mm). Neulasten väri on hieman sinivihreä tai siniharmaa. Palleromaiset, noin kolmen sentin mittaiset kävyt kasvavat ryppäinä. Siemenet varisevat metsäpalon jälkeen. Erityisesti kauempaa katsottuna mustakuusimetsikkö on tavallista kuusimetsää mustemman näköinen.

Kasvatus ja käyttö

Kotikonnuillaan mustakuusta pidetään varjoa kestävänä. Suomen olosuhteissa puu on kuitenkin osoittautunut runsaasti valoa vaativaksi eikä se siedä harvaakaan verhopuustoa. Mustakuusta voidaan käyttää erikoisen vaikeissa kohteissa esimerkiksi soiden metsityksillä, koska se viihtyy märillä mailla. Mustakuusi soveltuu hyvin viherrakentamiseen sekä joulukuuseksi pienen kokonsa ja tiheän kasvutapansa ansiosta. Lajin koristeelliset, pieniä käpyjä täynnä olevat oksat ovat suosittu sidontatöiden materiaali. Puu ei ole altis hirvituhoille ja se kestää hallaa mäntyäkin paremmin.

Kuvan lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Mustakuusi

Mustakuusen tummat kävyt kasvavat hyvin lähellä puunrunkoa. Kuvan lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Mustakuusi

Kataja (Juniperus communis)

Katajan levinneisyys maapallolla on ainutlaatuisen laaja. Kataja onkin maailman laajimmalle levinnyt paljassiemeninen kasvilaji. Tämä edellyttää hyvää sopeutumiskykyä erilaisiin olosuhteisiin. Katajan kasvupaikkavaatimukset ovat väljät. Sitä kasvaa sekä karuilla kallioilla ja luodoilla että rehevissä lehdoissa.

Puumaisten ja pylväsmäisten katajien ottaminen luonnosta on kielletty asetuksella. Katajakedot kuuluvat luonnonsuojelulain nojalla suojeltuihin luontotyyppeihin. Yleisin kataja on vanhan asutuksen liepeillä, avoimilla ja aurinkoisilla paikoilla. Kataja on erittäin hidaskasvuinen ja pitkäikäinen. Vanhimmat katajat lienevät jopa 2000-vuotiaita.

Kasvatus ja käyttö

Katajien kasvu on tunnetusti hidasta, nopeimmillaan se on 5-20 -vuotiaana. Katajantaimien kasvatuksessa parhaita ovat ravinnerikkaat, kalkkiperäiset maat, vaikka ne sinänsä tulevat toimeen melkein minkälaisella kasvupaikalla tahansa. Matalat ja ryömiväkasvuiset muodot sopivat erityisesti karuihin rinteisiin, kivikkoryhmiin ja polkujen varsille. Pystyt muodot tulisi istuttaa rehevämmälle maalle, varsinkin, jos niiden toivotaan kasvavan nopeasti tuuheiksi ja komeiksi yksilöiksi.

Katajan puuaines on sitkeää ja kovaa. Sitä on aiemmin käytetty tarve-esineiden valmistukseen. Nykyisin katajasta tehdään koriste-esineitä ja matkamuistoja. Katajanmarjoja on käytetty lääkkeinä ja mausteena. Talousmetsissä kataja lisää vaihtelua ja tarjoaa mm. pesäpaikkoja ja ravintoa linnuille. Katajat kannattaakin jättää hakkuissa säästöpuiksi, ellei siitä ole huomattavaa haittaa.

kataja

Kataja on yleinen pihapuu, mutta sillä on hyviä ominaisuuksia myös puusepänteollisuuden aineeksi.

 

 

 

 

 

 

Douglaskuusi (Pseudotsuga menziesii)

Douglaskuusi on läntisen Pohjois-Amerikan tärkein puulaji ja sen viljelyä on kokeiltu Suomessakin jo vuosisadan alusta lähtien. Se on nopeakasvuinen ja kasvaa Suomessa yleensä 20-30 -metriseksi, mutta maastamme löytyy myös 40-metrisiä yksilöitä. Kotiseudullaan se voi kasvaa sadan metrin pituiseksi ja 2-4 metrin paksuiseksi.

Kasvatus ja käyttö

Puuaines on punaisen ruskeaa ja hyvin lahonkestävää. Se on sahapuuna erinomaista ja arvostettua erityisesti venepuuna. Siitä valmistetaan myöskin vaneria. Sahatavarana douglaskuusta nimitetäänkin joskus ‘Oregonin männyksi’.

Parhaista douglaskuusikoista kerätään siementä ja nykyään laadukasta viljelymateriaalia on saatavilla melko hyvin. Douglaskuusi sopii kasvatettavaksi vettä läpäisevillä, viettävillä mailla. Douglaskuusi on pitkäikäinen: 200-vuotiaana puu on vielä vahvassa kasvussa. Laji viihtyy aurinkoisemmilla paikoilla kuin kotimainen kuusi. Sen kasvu on sopivilla kasvupaikoilla ollut hieman parempi kuin kotimaisten havupuidemme.

Douglaskuusia käytetään paljon puistojen ja pihojen koristepuuna.

Douglaskuusia käytetään paljon puistojen ja pihojen koristepuuna.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Edellinen sivu: Yleisimmät puulajit
Seuraava sivu: Erikoispuut, lehtipuut