Luonnosuojelulain perusteella on suojeltu yhdeksän erilaista luontotyyppiä. Osan näistä luontotyypeistä voi tavata metsätalousmaalla, osan muuten vain Suomen luonnossa.

1. Luontaisesti syntyneet, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvat metsiköt

2. Pähkinäpensaslehdot

3. Tervaleppäkorvet

4. Luonnontilaiset hiekkarannat

5. Merenrantaniityt

6. Puuttomat tai luontaisesti vähäpuustoiset hiekkadyynit

7. Katajakedot

8. Lehdesniityt

9. Avointa maisemaa hallitsevat suuret yksittäiset puut ja puuryhmät

Luontotyypin ominaispiirteitä ovat sille ominainen kallio- ja maaperä, vesi- ja ravinnetalous ja näihin olosuhteisiin luontaisesti sopeutuneet eläimet, kasvit ja sienet sekä niiden muodostamat eliöyhteisöt. Luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia luontotyyppejä ei saa muuttaa niin, että niiden ominaispiirteiden säilyminen vaarantuu.

Luonnontilaiseen verrattavat alueet, kuten lehdesniityt ja katajakedot ovat ihmisen lehdestämällä, niittämällä tai eläimiä laiduntamalla aikaansaamia luonnonsuojelullisesti arvokkaita luontotyyppejä. Niiden ominaispiirteet säilyvät vain, jos alueen perinteinen maankäyttö jatkuu ja aluetta hoidetaan niittämällä, laiduntamalla, lehdestämällä ja tarvittaessa raivaamalla.

Luonnonsuojelulain  ja -asetuksen yhdeksän suojeltavaa luontotyyppiä ovat maassamme harvinaisia ja yleensä pienialaisia. Metsätaloudellisesti merkittäviä voivat olla puustoiset luontotyypit eli jalopuumetsiköt, pähkinäpensaslehdot ja tervaleppäkorvet. Nämä metsäiset suojelualueet ovat poissa metsätalouskäytön piiristä, mutta alueilla voi tehdä pienialaisia harvennuksia ja poimintahakkuita. Erityisesti jalopuumetsiköt kaipaavatkin toisinaan valon määrän kasvattamista harvennuksilla ja aluskasvustoon nousseiden kuusien poistoa.

Jaloista lehtipuista koostuvat metsiköt

Jaloja lehtipuita ovat tammi, metsälehmus, vaahtera, saarni, kynäjalava ja vuorijalava. Jalopuumetsikkö on luontaisesti syntynyt, istuttamaton alue, jolla kasvaa edellä mainittuja jaloja lehtipuita runkomaisessa muodossa vähintään 20 kpl hehtaarilla, yhtenä tai useampana lähekkäisenä ryhmänä. Metsikkö muodostaa rajattavissa olevan yhtenäisen alueen.

Runkomaisen tammen läpimitta on 1,3 metrin korkeudella vähintään 20 cm. Muiden runkomaisten jalopuiden läpimitta on 1,3 metrin korkeudelta yli seitsemän senttimetriä.

Luontotyypin erityispiirteitä

  • Alueella kasvaa jalojen lehtipuiden lisäksi usein runsaasti muita lehti- ja havupuita.
  • Alueella on usein eri-ikäisiä jalopuita pienistä kookkaisiin.
  • Arvokkaimmilla alueilla on myös kuolevia tai lahoja jalopuita.
  • Jalopuumetsiköt ovat metsien runsaslajisimpia luontotyyppejä.
  • Jaloilla lehtipuilla eläviä kasvi-, sieni- ja eläinlajeja on paljon ja useat niistä ovat uhanalaisia.
Pähkinäpensaslehdot

Pähkinäpensaslehdoksi luetaan alue, jolla on vähintään kaksi metriä korkeita tai leveitä pähkinäpensaita, ainakin 20 kpl hehtaarilla. Pähkinäpensaat kasvavat yhtenä tai useampana lähekkäisenä ryhmänä. Kokonaisuudessaaan lehto muodostaa rajattavissa olevan yhtenäisen alueen.

Luontotyypin erityispiirteitä

  • Pähkinäpensaslehdon valtapuustona voi olla lehti- tai havupuita.
  • Lehdon maaperä on ravinteinen.
  • Lehdoissa voi elää monia harvinaisia tai uhanalaisia eliölajeja.
  • Useat lehtojen lajit käyttävät pähkinäpensaita elinympäristönään tai tarvitsevat lehdolle ominaista ravinteikkuutta ja varjoisuutta.
Pähkinäpensaslehto. Kuva: Jukka Ruutiainen

Pähkinäpensaslehtoa. Kuva: Jukka Ruutiainen

Tervaleppäkorvet

Tervaleppäkorvet ovat kosteita kasvupaikkoja. Sellaisen löytääkin useimmiten vesistöjen rannoilta, kuten purojen ja lampien läheisyydestä. Tervaleppäkorveksi määritellään alue, joka on lähteinen tai tulvavaikutteinen, jatkuvasti kostea alue. Valtapuuna korvessa kasvaa tervaleppä. Mättäillä kasvaa hiirenporrasta, nevaimarretta tai muita suuria saniaisia. Välipinnoilla kasvaa luhtakasveja, kuten vehkaa ja joskus kurjenmiekkaa.

Luontotyypin erityispiirteitä

  • Vanhoja, kookkaita ja usein monirunkoisia tervaleppiä.
  • Maaperän kosteuden ja puuston varjostuksen takia korvessa on tasainen, viileä ja kostea pienilmasto.
  • Tärkeitä sienten, sammalten ja monien eläinlajien elinympäristöinä.
  • Rantojen järviruoko-, järvikorte-, ja suursaravaltaiset tervaleppämetsiköt eivät ole luonnonsuojelulaissa tarkoitettuja korpia.
  • Tervalepän tuottamiseksi istutettu metsikkö ei ole luonnonsuojelulain tarkoittama korpi.
Tervaleppäkorpi Kuva: Jukka Rutiainen

Tervaleppäkorpea. Kuva: Jukka Rutiainen

Luonnontilaiset hiekkarannat

Luonnontilaisia hiekkarantoja on merien tai järvien rannalla. Niiden on oltava riittävän laajoja, jotta niihin on muodostunut sulkeutumatonta hiekkarannan kasvillisuutta. Rannoilla kasvaa mm. hiekansitojakasveja, suola-arhoa ja rantavehnää. Myös merimaltsaa, merisinappia ja morsinkoa saattaa esiintyä.

Luonnontilaisen rannan maa-aines on hiekkaa tai hietaa. Rantaa ei ole rakentamalla, täyttämällä tai tasoittamalla merkittävästi muutettu, jotta luonnontilaiset piirteet ovat säilyneet.

Alueella esiintyy hiekkarannalle tyypillisiä eliölajeja. Luonnotilainen hiekkaranta on useille hiekka-alueille erikoistuneille hietikkokasveille, hyönteisille ja linnulle ainoa elinympäristö. Etelä-Suomen luonnontilaisia hiekkarantoja ovat mm. Melkin, Iso-Leikosaaren, Santisen, Hattusaaren ja Laajasalon rannat.

Lyhyt videonpätkä pohjoisemmasta Suomesta, Nurmisaarenniemen hiekkarantamaisemasta:

Merenrantaniityt

Merenrantaniityt ovat avoimia, matalakasvuisia ranta-alueita. Ne ovat syntyneet luontaisesti tai perinteisen maankäytön, kuten niiton ja laidunnuksen seurauksena. Maapohja on luonnotilaisen kaltainen ja niittyä ei ole muokattu tai tasoitettu. Kasvillisuus on vyöhykkeistä ja vaihtelevan heinä- tai ruohovaltaista. Merenrantaniityt ovat lähes puuttomia ja pensaattomia, mistä syystä niitä hyödynnetään toisinaan myös karjan laidunmaina.

Luontotyypin erityispiirteitä

  • Niitty voi olla edelleen tai on aiemmin ollut karjan laidunalueena.
  • Niityltä voidaan niittää tai on aiemmin niitetty heinää.
  • Niityllä voi olla vesilampareita ja suolamaalaikkuja.
  • Arvokkaita monille merenrantaniittyjen kasveille, hyönteisille ja kahlaajalinnuille.

Lisää tietoa merenrantaniityistä ja niiden hoidosta voi löytää esimerkiksi perinnebiotooppien hoitokortti -ainestosta seuraavasta linkistä: Merenrantaniityt

Puuttomat tai vähäpuustoiset hiekkadyynit

Hiekkadyynit ovat täysin puuttomia tai luontaisesti vähäpuustoisia. Hiekkadyynit ovat muodostuneet tuulen kuljettamasta ja kasaamasta hiekka-aineksesta. Suojellut dyynialueet pysyvät osittain kasvittomina ja vähäinen kasvisto muodostuu heinistä, varvuista ja jäkälistä. Dyynien kasvit ovat tottuneet kestämään kuivuutta ja tuulta. Sen lisäksi niillä on usein pitkät juuret, minkä vuoksi ne sietävät hiekkaan hautautumista. Dyynien kasvit lisääntyvät hyvin maavarsien ja juurakojen kautta. Dyynien kasveja ovat mm. variksenmarja ja sianpuolukka.

Vanhimmat sisämaan hiekkadyynit ovat peräisin mannerjäätikön sulamisvaiheelta, nuorimmat ovat puolestaan syntyneet merenrannoille. Dyynikentät liittyvät hiekkarantoihin ja harjuumaastoihin, ja niitä löytyy koko maasta. Rannikon dyynejä on esimerkiksi Hankoniemellä ja Yyterissä, sisämaan dyynejä on mm. Salpausselkävyöhykkeellä, Rokuanvaaroilla ja Hietatievoilla Enontekiössä.

Dyynit ovat tärkeitä elinympäristöjä monille selkärangattomille. Esimerkiksi monille kovakuoriaisille dyynien hiekka tarjoaa hyvän kätkeymispaikan.

Luontotyypin erityispiirteitä

  • Aktiivisia, tuulen vaikutuksesta muuttuvia dyynejä on erityisesti rannikolla.
  • Dyyneillä voi olla kasvittomia kulutuspintoja, joissa hiekka on liikkeessä.
  • Sisämaan dyynit ovat yleensä kasvipeitteisiä.
  • Sisämaan dyynit sijaitsevat harjujen ja muiden jäätikköjokikerrostumien läheisyydessä.
  • Alueella kasvaa kituvia ja pienikokoisia mäntyjä, pohjoisessa tunturikoivuja.
  • Ne ovat metsätaloudellisesti jouto- tai kitumaita.
  • Kasvillisuus on matalaa.
  • Dyyneillä kasvaa kuivuutta ja karuutta sietäviä heiniä.
  • Osalla dyyneistä kasvillisuus on varpuja, jäkäliä ja myös sammalia.
Katajakedot

Katajakedot ovat syntyneet perinteisen maankäytön, niiton ja laidunnuksen, muovaamina. Ne ovat yleensä kuivia, mutta toisinaan myös tuoreita, niittyjä. Katajaketoja on eniten Lounais-Suomessa ja Hämeessä. Esimerkiksi Tampereen Aitolahdesta löytyy oma suojeltu Sorilan katajaketo, jota on hoidettu talkoilla vuodesta 1990.

Kedot ovat muokkaamattomia ja lannoittamattomia. Puustoltaan ja pensastoltaan kedot ovat puoliavoimia. Alueella esiintyy katajaa maisemallisesti merkittävissä määrin. Katajien välissä on kallio- tai niittykasvillisuutta.

Luontotyypin erityispiirteitä

  • Kedot ovat yleensä peltojen ja maatilan läheisyydessä ohuella kivennäismaalla tai kallioalueella.
  • Katajaketo on usein pienialainen, yleensä alle hehtaarin kokoinen alue.
  • Alueilla elävät useat viime aikoina taantuneet kasvit, sienet ja hyönteiset.
Katajaketo

Katajaketoa. Kuva: Anne Niittylahti

Lehdesniityt

Lehdesniityt ovat puustoisia ja puoliavoimia, useimmiten tuoreita niittyjä. Niityiltä on korjattu aikoinaan heinää ja niityt ovat olleet usein myös laidunalueena. Alueella on vähintään viisi lehdestettyä puuta hehtaarilla.

Luontotyypin erityispiirteitä

  • Lehtipuiden oksia eli lehdeksiä on aiemmin katkottu latvomalla karjalle talvirehuksi.
  • Puiden lehdestämiskorkeus on yleensä 1,5 metristä kolmeen metriin.
  • Lehdestetyt puut ovat monihaaraisia, matalia, mutkaisia ja usein lahovikaisia.
  • Lehdestetyssä puustossa on usein jaloja lehtipuita, koivuja ja tervaleppiä.
  • Lehdestyksen loputtua puuston ja pensaston määrä on lisääntynyt umpeutuvilla alueilla, niittykasvillisuus saattaa olla huomattavasti vähentynyt ja metsäkasvillisuus runsastunut.
  • Perinteinen maankäyttö on luonut suotuisat olot useille kasvi- ja eläinlajeille.
  • Lehdesniityt ovat lajistollisesti monimuotoisimpia elinympäristöjä maassamme.
Lehdesniitty. Kuva: Petri Kilpinen

Lehdesniitty. Kuva: Petri Kilpinen

Avointa maisemaa hallitsevat puut ja puuryhmät

Avoimessa maisemassa yksittäisenä seisova suuri puu tai enintään viiden puun puuryhmä on suojeltu luonnonsuojelailla.

Puut ovat järeärunkoisia, iäkkäitä, usein monihaaraisia ja laajalatvuksisia. Männyn, kuusen, koivun ja tammen rungon läpimitta on 1,3 metrin korkeudella vähintään 60 cm. Muiden puiden läpimitta on vähintään 40 cm.

Avoimella maisemalla ei tarkoiteta metsätaloudellisia uudistusaloja, vaan useimmiten yksittäiset puut ovat pelto-, ranta- tai kultturimaisemasta erottuvia maisemapuita.

Luontotyypin erityispiirteitä

  • Puissa on usein kuolleita oksia tai haaroja.
  • Avoimella paikalla kasvaneeseen puuhun on muodostunut leveä latvus.
  • Puuryhmän läheisyydessä voi olla jäljellä alueen alkuperäistä kasvillisuutta.
  • Avoimessa maisemassa oleva puu tai puuryhmä tarjoaa elinympäristöjä linnuille ja hyönteisille.
  • Maisemapuu erottuu ja tuo rikkautta maisemaan.
Ruhalan männyt

Ruhalan vanhat ja näyttävät männyt.

Edellinen sivu: Erityisen tärkeiden elinympäristöjen käyttö ja hoito
Seuraava sivu: Metsien monikäyttö