Metsätalousmaan luokitus

Pohjoismainen luokitus >>
Uusi metsätalousluokitus >>
Luokittelu kasvupaikan maaperän perusteella >>
- kivennäis- ja turvemaat
- ojitetut suot

Pohjoismainen metsätalousluokitus

Metsätalousmaat jaetaan pohjoismaisessa metsätalousluokituksessa puuntuottokyvyn perusteella neljään pääluokkaan: 
metsämaa, kitumaa, joutomaa sekä muu metsätalousmaa. 

Metsämaalla puuston keskimääräinen vuotuinen kasvu on 80-100 vuoden kiertoaikana vähintään 1 m³/ha. Metsämaalla voidaan harjoittaa tavanomaista metsätaloutta hakkuineen ja hoitotöineen. 

Kitumaalla kasvaa puuta 100 vuoden ohjekiertoaikana keskimäärin alle 1 m³/ha, mutta yli 0.1 m³/ha vuodessa. Kitumaita ovat esim. karut suot, joita on paljon maan pohjoisosissa. 

Joutomaalla voi kasvaa yksittäisiä puita, mutta se on kuitenkin selvästi puuntuotannon ulkopuolella olevaa maata. Puuston vuotuinen kasvu on alle 0.1 m³/ha. Joutomaita ovat mm. harvapuiset kalliot ja avosuot. 

Muuta metsätalouden maata ovat esim. varastopaikat, metsäautotiet, sorakuopat ja turpeennostopaikat, jotka ovat sinänsä tarpeellisia, mutta eivät tuota puita. 

Sivun alkuun >>

Uusi metsätalousluokitus

Pohjoismaisen luokituksen rinnalle on tulossa uusi FAO:n (YK:n elintarvike- ja maatalousorganisaatio) luokituksen kanssa yhdenmukainen järjestelmä. Yhtenäinen luokitus auttaa konkreettisesti ainakin suojeltujen metsäpinta-alojen kansainvälisessä vertailussa. 

Luokitus perustuu kasvun sijaan latvuston peittävyyteen ja puiden pituuteen. Metsämaaksi luetaan uudessa järjestelmässä ne alueet, joilla puuston latvukset peittävät vähintään 10 % maan pinnasta ja puut voivat kasvaa vähintään viisi metriä pitkiksi. Kitumaata vastaavat ne alueet, joilla latvuspeittävyys on 5-10 % ja puut ovat alle 5 metriä pitkiä tai alueet, joilla latvuspeitto on yli 10 %, mutta puut jäävät alle viisimetrisiksi. Alueita, joilla latvuspeitto on alle 5 %, kutsutaan joutomaaksi tai muuksi maaksi. 

Sivun alkuun >>

Luokittelu kasvupaikan maaperän perusteella

Käytännön metsätaloudessa tärkeä luokitteluperuste on kasvupaikan maaperä. Kasvupaikat jaetaan kivennäismaihin ja turvemaihin. Kivennäismaasta käytetään myös nimityksiä kangasmaa tai kangas ja turvemaista nimitystä suo. 

Kivennäismaiden pinnalla on yleensä vain ohut kerros kangashumusta. Paksuimmillaan kunttaantuneilla tuoreilla kankailla ja paksusammalkuusikoissa on 20-30 cm kangashumusta. Karuilla kankailla humuksen muodostaa ohut kerros lähes hajoamatonta kariketta. Lehdoissa taas humuksen hajoaminen on nopeaa ja pintaan muodostuu multakerros. 

Vetiselle kivennäismaalle voi muodostua laikuittain suokasvillisuutta. Jos suokasvit peittävät yli 20-25 % pinta-alasta, puhutaan soistuneesta kivennäismaasta. Kun suokasvillisuuden määrä on 25-75 %, mutta turvekerros on alle 30 cm, puhutaan soistumasta, joka on kivennäismaan ja suon välimuoto.

Turvemaat

Kasvupaikka luokitellaan suoksi silloin, kun turvekerroksen paksuus on vähintään 30 cm tai pintakasvillisuudesta yli 75 % on suokasveja. Suokasvit muodostavat itse oman kasvualustansa, turpeen. Turvetta muodostuu, kun vetisyys estää kasvien jäänteiden hajoamisen. 

Kasvualustan märkyys vaihtelee suotyypeittäin. Suon kasvillisuus riippuu märkyyden lisäksi ravinteista. Ohutturpeisilla soilla kasvit saavat ravinteita osittain turpeen alla olevasta kivennäismaastakin. Ääritapauksessa suokasvillisuus elää pelkästään sadevesien mukana tulevien ravinteiden varassa. Kasvillisuuden perusteella suot jaetaan kolmeen pääluokkaan: korpiin, rämeisiin ja avosoihin. 

Ojitetut suot

Ojikoiksi kutsutaan äskettäin ojitettua suota. Ojikon pintakasvillisuus on sama kuin luonnontilaisella suolla. Puuston kasvu ei ole vielä elpynyt tai puuttoman alueen metsittyminen on vielä vaillinaista. 

Muuttumat ovat ojituksen vaikutuksesta kasvillisuudeltaan jo selvästi muuttuneita soita. Suokasvillisuus on silti vielä vallitsevaa. Puuston kasvu on selvästi elpynyt tai avosuon metsittyminen on lähes täydellistä.

Turvekankaalla kivennäismaiden kasvillisuus on vallitsevaa ja puuston kasvu täysin elpynyt. Metsänkäsittelyssä turvekankaat rinnastetaankin ravinteisuudeltaan vastaaviin kivennäismaihin. Maaperän ominaisuudet ovat kuitenkin erilaiset kuin kivennäismailla, joten esimerkiksi suositeltavat puulajisuhteet ja uudistamismenetelmät saattavat olla kivennäismaista poikkeavia. 

Sivun alkuun >>