2_tason valikkotuki
Luonnon keruutuotteet
Maisemanhoito
>Maisemalliset erityisalueet
Riistanhoito
Jokamiehenoikeudet
|
maisema.text
|
Maisemanhoidolla
voidaan lisätä kotiseudun viihtyisyyttä. Maisemanhoito ei sulje pois
metsän taloudellista käyttöä. Hakkuut ja rakentaminen voidaan ohjata
niin, että ihmisen toiminnat sulautuvat tasapainoisesti maisemaan.
|
|
Metsän käyttö
ja käsittelytavat ovat vaihdelleet ja eri aikakaudet heijastuvat metsämaisemassa.
Puiden ja metsän hitaan kasvun vuoksi hakkuut näkyvät useita
vuosikymmeniä. Pahimmillaan talousmetsän maisemakuvaa hallitsevat
suorakulmaiset, maasto- ja kasvillisuuskuvioita jyrkästi rikkovat samaa
puulajia kasvavat metsiköt.
Metsänkäsittelyssä aluetta olisi
tarkasteltava kokonaisuutena, eikä vain yksittäisinä metsäkuvioina.
Kannattaa miettiä miltä tuttu maisema näyttää hakkuun jälkeen.
Alojen muoto suhteessa maasto- ja metsäkuvioihin on olennaisempaa kuin
alojen koko. Myöhemmässä vaiheessa maisemaan vaikuttavat
lehtipuusekoitus ja puulajikoostumus yleensä.
Maisemanhoidon
tärkein ohjenuora on maiseman luonnonmukaisen rakenteen seuraaminen.
Silloin metsänhoidolla voidaan korostaa tai rikastuttaa maiseman
ominaispiirteitä, esim. harjumaisemia tai lehtoja. Uudishakkuut voidaan sovittaa maiseman muotoihin ja säästää kauniita
puuryhmiä ja maisemapuita. Maatilan metsät ovat hyvin
hoidettuja, kun metso ja ketoneilikka viihtyvät, lapsille löytyy
leikkipaikkoja ja itselle marjamaita ja silmäniloa.
|
|
Kaukomaisema
|
Maiseman tärkeimpiä tekijöitä
ovat muoto, linjat, yhtenäisyys, mittakaava, monimuotoisuus ja maiseman
herkkyys. Herkkyydellä tarkoitetaan sellaisia metsän kohtia, jotka
näkyvät helposti katsojalle. Tällaisia ovat lakimetsät, rantamaisemat,
pellon ja metsän reunavyöhyke sekä asutuksen lähimetsät.
Hallitsevin tekijä on muoto. Maiseman muodot syntyvät maaston muotojen
rytmistä ja kasvillisuuden reunavyöhykkeistä. Hakkuualojen muotojen
pitäisi toistaa maiseman muotoja, esim. kumpareille ja notkelmiin
puuryhmiä jättäen. Muuten hakkuuala erottuu häiritsevästi muusta
ympäristöstä.
Luonnon omat muodot ovat usein vinoja ja polveilevia. Ihmisen tekemät
suoraviivaiset muodot koetaan usein häiritsevinä. Suoria linjauksia ja
kulmia tulisi välttää. Puuryhmät ja metsäkaistaleet vähentävät
avohakkuun voimakasta muutosta. Maiseman mittakaava syntyy eri tekijöiden
suhteellisista eroista. Jos toimenpiteitä ei ole sovitettu maiseman
mittakaavaan ja linjoihin, syntyy maisemavaurioita ja alue menettää
tasapainoaan.
Monimuotoisuus tuo rikkautta maisemaan. Jos luonnontekijät ovat
voimakkaasti vastakohtaiset, maisema koetaan elämyksiä antavana.
Monimuotoisuutta maisemaan tuovat avoimen ja suljetun tilan vaihtelut,
näköalat, vesi, kalliot sekä erilaisten männiköiden, kuusikoiden ja
sekametsien vaihtelu.
|
|
Lähimaisema
|
|
Lähimaisemassa vaikuttavat puuston tiheys, ikärakenne,
puulajit ja pensaskerros. Hakkuissa kalliometsät säästetään ja rajataan
hakkuu alarinteeseen. Pienialaiset notkelmat säästetään hakkuilta.
Lähimaiseman hoito vaihtelee erityyppisissä metsissä. Kumpareilla voidaan
suosia avaruutta ja notkelmissa miellyttää rehevän, tiheän metsän
tuntu. Männiköiden karuihin kasvupaikkoihin kuuluu valoisuus. Lehdoissa
säilytetään suljetun, varjoisan tilan tuntu jättämällä pensaikot
raivaamatta. Metsän sisään voidaan myös avata aukkoja valon ja varjon
vaihtelun lisäämiseksi. Metsän tunnelma tiivistyy puronotkoissa ja
puronvarsikorvissa.
Seuraava sivu: Maisemalliset erityisalueet >>
|
|