Erikoispuiden kasvatus - lehtipuut

Erikoispuun voi ymmärtää harvinaisena puulajina tai lajina, jota ei ole osattu hyödyntää aiemmin. Erikoispuu on useimmiten tavallisen puulajin kuten rauduskoivun tiettyyn tarkoitukseen kasvatettu laadukas arvo-osa. Tavallinen puu saa erikoispuun nimen, jos sen kasvatukselle ja käytölle antaa taloudellista tai ekologista arvoa.

Lepät

Lepät ovat läheisiä lajeja ja ne myös risteytyvät keskenään. Siksi on syytä aluksi käsitellä niiden tunnistamista helpottavia eroja sekä puuaineen yhtäläisyyksiä. 
 
Tervalepän ja harmaalepän erot

Tervalepän lehdet ovat pyöreähköjä ja kärkeään kohti leventyviä. Lehden kärjessä on yleensä kolo. Lehden kiiltävät päältä ja tuntuvat sormissa tahmaisilta, tervamaisilta. Harmaalepän lehdet ovat soikeita, sahalaitaisia ja suippoja. Lehdissä on selvät lehtisuonet. Lehti on ohut ja käteen kuivan tuntuinen ja siinä on hieman harmahtavaa nukkaa. Tervalepän silmut ja nuoret kasvaimet ovat hartsin peittämiä ja tahmaisia, harmaalepän karvaisia. Tervalepän kuori on tummempi ja halkeilevampi. Talvella lajit voi erottaa siitä, että harmaalepän pienet kävyt kiinnittyvät suoraan oksiin, mutta tervalepän kävyillä on selvä kanta eli perä. Harmaalepän lehdet pysyvät oksissa pitkälle syksyyn. Leppälajit risteytyvät keskenään. 

Mihin leppiä käytetään

Leppien puuaine on punertavaa, pehmeää, kevyttä eikä kovin lujaa. Tervaleppä on jonkin verran harmaaleppää raskaampaa. Leppää on ajoittain myyty kuitupuuksi muun lehtipuun seassa, samoin lastulevyn raaka-aineeksi. Viime aikoina teollisuus ei ole halunnut leppää. Sen sijaan huonekalu- ja puuseppäteollisuus on viime vuosina kiinnostunut molemmista leppälajeistamme, kuten muistakin erikoispuista. Savukalalle leppä antaa sen oikean aromin. Ainoa oikea tapa halstaroida nahkiaisia on leppähiilloksen päällä. Savusaunan lämmityksessä kuiva leppähalko on ylivoimaisesti parasta poltettavaa.

Sivun alkuun >>

Tervaleppä (Alnus glutinosa)

Tervalepän luontainen levinneisyysalue rajoittuu Oulujoen tienoille ja jatkuu meren rannalla harvoina esiintymisinä Kemiin saakka. Tervaleppä viihtyy parhaiten runsasravinteisilla ja kosteilla paikoilla, joilla muut lajit kärsivät ajoittaisesta tulvasta. Tervaleppä sietää jossain määrin varjoa, muttei kuivuutta. Tervaleppä kasvaa nuorena hyvin nopeasti ja se on pitkäikäisempi kuin harmaaleppä. Harvoin tervaleppäkään kasvaa yli 100-vuotiaaksi. Parhaimmillaan tervaleppä saavuttaa yli 30 metrin pituuden ja rinnantasalla 30-50 sentin paksuuden.

Tervaleppäkorvet, joissa tervaleppien lisäksi kasvaa suuria saniaisia ja luhtakasveja, kuten vehkaa, ovat luonnonsuojelulain nojalla suojeltuja luontotyyppejä. 

Kasvatus ja käyttö

Tervaleppä on heikko kilpailija. Sille on kuitenkin viime vuosina löydetty käyttöä peltojen metsityksessä. Tiheässä kasvaessaan tervalepästä tulee suorarunkoinen ja hieno-oksainen puu. Tervaleppä uudistuu myös siemenistä, mutta helpointa se on uudistaa tyvivesoista, jotka kehittyvät yhtä hyviksi puiksi kuin siementaimet. Yhdestä emokannasta voi syntyä useampia terveitä ja elinvoimaisia puusukupolvia. Merkittäviä tuhoja tervalepällä ei esiinny. Sienet vaivaavat vanhoja puita. Tervaleppä muodostaa harvoin yhtenäisiä metsiköitä. Jos metsikkö syntyy, sen itseharvenemiskyky on hyvä erityisesti nuorena. 

Tervaleppä on luontainen järvimaiseman kaunistaja. Se on syvänvihreä ja voimakkaasti peittävä. Taajamissa tervaleppää on käytetty viherrakentamisessa näköesteenä ja melunvaimentajana. Tervaleppä sopii myös pehmeiden rantatörmien lujittamiseen. Tervaleppä voi tuottaa puusepille arvokasta ja järeää puutavaraa, mutta markkinat ovat satunnaiset. Tavallisin käyttökohde on seinäpaneelit. 

Sivun alkuun >>

Harmaaleppä (Alnus incana)

Harmaaleppä on pioneeripuulaji, joka kasvaa parhaiten valoisassa ympäristössä. Harmaaleppää syntyy avoaloille usein liikaakin, eikä sitä varsinaisesti viljellä. Harmaaleppää kasvatetaan usein kuusen verhopuustona. Harmaaleppä ei kehity suorarunkoiseksi puuksi tuoretta kangasta karummilla kasvupaikoilla. Se sietää jonkin verran varjostusta, mutta huonosti kuivuutta. 

Harmaaleppä on lyhytikäinen puu. Se kasvaa nuorena hyvin nopeasti, mutta paras kasvu taittuu jo 30-vuotiaana. Vanhimmillaan harmaaleppä voi saavuttaa 50-60 vuoden iän. Sienitaudit ovat harmaalepällä yleisiä. Kuihtuva vanha harmaaleppä lahoaa nopeasti. 

Haapa (Populus tremula)

Haapa esiintyy koko maassa. Se vaatii runsaasti valoa ja hyvän, ravinteikkaan kasvupaikan varttuakseen kunnolliseksi puuksi. Parhaimmillaan haapa kasvattaa suoran, korkealle oksattoman rungon. Yksittäiset puhtaat haavikot ovat harvinaisia. Yleensä haapa esiintyy sekapuuna kuusen kanssa. Laihoilla kasvupaikoilla haapa jää pensasmaiseksi. Haapa kasvaa nopeasti ja saavuttaa yli 30 metrin pituuden. Haapa elää yli satavuotiaaksi, mutta saa helposti lahovian. Vanhat, terveet haavat ovat harvinaisia.

Koska haapa on heikko kilpailija, se joutuu usein laihoille maille: männiköihin. Haapa on männynversoruosteen väli-isäntä ja se tuleekin poistaa männyn taimikoista. Muiden puulajien taimikoihin haapaa sen sijaan kannattaa jättää monimuotoisuuspuuksi. Haapa rikastuttaa metsäluontoa, sillä moni eliölaji, esimerkiksi liito-orava, viihtyy haavan seurassa.

Haavan juuristo leviää laajalle. Kaadetun haavan tilalle nousee viita juurivesoja. Vesomista voi vähentää kaulaamalla haavat muutamaa vuotta ennen uudistushakkuuta. Suuri, pystyyn lahoava haapa on varsinainen eliöpuu. Haavan siemen itää helposti, mutta sirkkataimet tuhoutuvat herkästi. Siemensyntyiset haavat ovat harvinaisia. Haapa ei ole hallanarka. Hirvet, jänikset ja myyrät syövät mielellään haapaa.

Haavan puuaine on vaaleaa, joustavaa, huokoista ja helposti työstettävää. Puussa on melko voimakas, hieman tympeä tuoksu. Haapa on perinteinen saunanlaudepuu, koska puuaine ei johda lämpöä eikä siten korvenna takamusta. Kevyehkö puuaine ei vääntyile kosteudessa yhtä pahasti kuin muut puulajit. Hoidettuna haapalauteet kestävät hyvin. Haapa on myös melko lahonkestävää ja perinteisesti haavasta on tehty hirsitaloja. Haapahirsi patinoituu kauniin harmaaksi. Arvokkaimmassa käytössään haapa on kirkkojen kattopaanuissa. Haapa on myös perinteinen tulitikkupuu. Enää Suomessa ei valmisteta haavasta tikkuja, mutta sen sijaan yksi paperikone tekee nykyään pelkkää haapapaperia.  Etelä-Suomessa haapakuidulle on nyt kysyntää ja siksi sinne on perustettu hybridihaavan viljelyksiä kuitupuun kasvatukseen. Hybridihaapa on euraasialaisen ja amerikkalaisen haavan risteytys ja se kasvaa huomattavasti nopeammin kuin tavallinen haapa. Se on kuitenkin kasvuolojensa suhteen hyvin vaativa ja tuhot iskevät siihen herkästi.   

Sivun alkuun >>

Pihjala (Sorbus aucuparia)

Pihlaja on ensimmäinen puulaji Itämeren ulkoluodoilla ja viimeinen Lapin tuntureilla. Puu on jokseenkin yleinen koko maassa. Pihlaja kasvaa lähinnä aukeiden alojen pensaikkona ja metsikköjen alikasvoksena. Se menestyy parhaiten valoisilla, hyvillä mailla. Ohuita, kituvia pihlajia tapaa karuiltakin maapohjilta. Pihlaja kestää varjostusta, mutta jää silloin kukattomaksi pensaaksi. 
Vaikka pihlajan taimet kasvavat aluksi nopeasti, puu jää pienikokoiseksi. Pihlaja haaroittuu helposti ja kasvaa yleensä monen ohuen rungon muodostamana pensaana. Suuria, yksirunkoisia pihlajia tapaa harvinaisina parhailla kasvupaikoilla. 

Ominaisuudet ja käyttö

Puusepän puuna pihlajan arvo on nousussa. Luontaisesti syntyneiden, hyvälaatuisten pihlajien kasvattaminen muiden puiden joukossa on harkitsemisen arvoista. Pihlajan puuaine on melko kovaa, sitkeää ja tummaa. Pihlaja on tiivispintaista ja jokseenkin hajutonta. Makkaratikuista tarttuva paha haju ja maku on peräisin pihlajan kuoresta. Pihlajaa on aikaisemmin käytetty lähinnä paikallisesti erikoistarkoituksiin. Siitä on vuoltu haravan piikkejä ja väännetty viikatteiden siteitä. 

Visakoivu (Betula pendula var. carelica)

Visakoivu on rauduskoivun erikoismuoto. Erilaisia rungon pinnanmuotojen nimettyjä visakoivutyyppejä ovat pakura-, kaula-, juomu-, rengas-, sekä oksavisa. Visakoivua esiintyy luontaisesti Etelä-Suomessa. Viljeltynä visakoivu viihtynee siellä missä tavallinen rauduskoivukin. Nuori visataimi näyttää aluksi samalta kuin rauduskoivu. Vasta myöhemmin se alkaa muodostaa visaa. Kasvu hidastuu, puu haaroittuu ja kasvaa usein mutkaiseksi. Luonnossa vain osa visakoivun jälkeläisistä on visakoivuja. Taimitarhalta lähtevässä visakoivuerässäkin vain 50-60 % on visataimia. Taimitarhalla kloonaamalla lisätyt taimet ovat kaikki visakoivuja. 

Kasvatus

Visakoivua kannattaa kasvattaa samoilla tai hieman karummilla kasvupaikoilla kuin rauduskoivua. Viljavammilla mailla visautuminen saattaa olla epätasaista. Visakoivun alkukehitys saattaa olla tavallista koivua hitaampaa. Taimen ympäriltä on hävitettävä varjostava heinäkasvillisuus. Myöhemmin on huolehdittava, ettei vesoista tai muiden puulajien taimista ole haittaa, koska visakoivu on erittäin heikko kilpailija. Viljely onnistuu parhaiten suurikokoisilla taimilla. Kahdesta neljään vuotta kasvatetut ja koulitut taimet ovat kyllin voimakkaita. Siementaimista viljeltävä visataimikko on perustettava tiheämmäksi kuin tavallinen rauduskoivikko, koska visautumattomat taimet on perattava varhaisessa vaiheessa. Kloonitaimia tarvitsee istuttaa vain puolet siementaimien määrästä. Yleensä harvennus tehdään kymmenen vuoden kuluttua istuttamisesta,  4-5 metrin valtapituudessa. Mikäli selvästi visautumattomia yksilöitä ei poisteta, varsinaiset visakoivut menehtyvät varjostukseen. Riittävä tiheys esim. sekapuustoa kasvattaen on tärkeää visakoivikossakin: oksien liiallinen paksuuskasvu estyy ja visautuminen on tasaisempaa. Visakoivua karsitaan toistuvasti. Vain kuolleet oksat poistetaan, koska visakoivu saa helposti lahovian. Karsinta tehdään kesällä, jotta vältytään pakkashalkeamilta. Kasvatuksessa pyritään tuottamaan suoria, oksattomia 70 cm mittaisia sorvipöllejä. Huonompikin laatu ja oksavisa menee kaupaksi, mutta hinta on alempi. Myöhemmillä harvennuksilla tehdään tilaa parhaille puille. Kasvamaan jätetään puut, joihin muodostuu selvä runko. Visakoivun kiertoaika on noin 50-60 vuotta. 

Visakoivun puuaineen arvo

Visakoivulle ei ole järjestettyjä markkinoita, mutta on turha pelätä sen jäämistä käsiin. Laadukkaasta sorvivisasta voi saada 28 markkaa kilolta, joka vastaa noin 26 000 markan kuutiohintaa. Yhdessä rungossa sorvivisaa voi olla 200-300 kiloa. Heikoimmasta oksavisasta maksetaan noin 5 mk kilolta. Hinta riippuu myös toimitusmääristä; suuremmasta erästä saa paremman kilohinnan. Visakoivun viljelyssä on saavutettu suurin metsätalouden rahallinen hehtaarituotto. Menekki riippuu kuitenkin makumieltymyksistä, mikä on arvaamaton tekijä. 

Pihapiirin lähipeltojen metsittäjälle visakoivikko voi olla oikea ratkaisu. Avara metsikkö on kaunis ja asutusten lähellä hirvivahinkojenkin torjuminen on helpompaa. 

Seuraava sivu: Jalot lehtipuut >>