Arvokkaat elinympäristöt

Metsänomistajan tulisi tuntea maillaan olevat metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt, sillä viranomaisilla ei ole velvollisuutta tulla niistä kertomaan. On metsänomistajan vastuulla, että tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteet säilyvät metsää käsitellessä metsälain edellyttämällä tavalla. 

Metsäluonnon monimuotoisuuden vähimmäistason turvaamiseksi metsälaissa mainitaan seitsemän erityisen arvokasta elinympäristöryhmää. Uhanalaisten lajien esiintyminen tai sen mahdollisuus ei ole välttämätöntä. Tavallisten vaateliaiden lajien esiintymät voivat myös olla arvokkaita. Näiden kohteiden hoito ja hakkuut pitää tehdä niin, että alueiden ominaispiirteet säilyvät. 

Lisäksi luonnonsuojelulaki nimeää yhdeksän suojeltua luontotyyppiä, joista kolme on puustoisia. 

Itse uhanalaiset lajit on usein vaikea havaita. Sen sijaan niiden tyypilliset elinympäristöt on yleensä helppo tunnistaa. Näitä arvokkaita elinympäristöjä kutsutaan avainbiotoopeiksi. Useat lajit esiintyvät yhdyskuntien muodostamina verkostoina. Laji saattaa ilmaantua uuteen sopivaan elinympäristöön tai taantua vanhasta. Menestyäkseen laji tarvitsee useiden mahdollisten elinympäristöjen verkon, joiden välillä yksilöt voivat siirtyä. Tässä tehtävässä arvokkaat elinympäristöt täydentävät luonnonsuojelualueita. 

Arvokkaita elinympäristöjä ovat esim. yksittäiset harvinaisten kasvien esiintymispaikat, vanhat metsät, harjujen paisterinteet, supat, kulonkiertämät, ruohoiset suot, metsäniityt ja hakamaat.

Seuraava sivu: metsälain ympäristöt >>